tiistai 12. kesäkuuta 2012

Treeniä

Sunnuntaina menin Taavilla kevyemmin, en edes laukannut mutta siitä en kerro sen enempää. Eilen menin tallille Lotan ja yhden kaverini kanssa joka tuli ratsastamaan Takua kun Takun oma vuokraaja eli Erika on leirillä. Mentiin siis tallille ja laitettii hepat kuntoon ja lähettii kentälle. Ravailin taavilla alussa jonku 15 minsaa ja tein vähän kaikenlaista esim. vaihtelin tempoo ja kaikkee muuta. Laukassa tei niin et ravasin aina lyhyet sivut ja kulmien jälkeen siirsin käyntiin ja nostin laukan käynnistä ja laukkasin pitkät siut joihin oli jääny puomit ja sitten siirsin raviin. Tota tein vähän aikaa ja se meni tosi hyvin Taavi oli energine ja lähti siihen laukkaan oikein hypähtäen, sitten ravasin loppuravit enkä tehny mitään erikoista kuhan vaan ravailin. Käyntien jälkeen lähettii kaverin kaa purkaa hepot ku Lotta oli menny jo vähän aikasemmin tallille. Jouduin pesee Taavin letkulla ku se oli hikinen ja sen jälkee vietii kaikki hepat tarhaan. Jonka jälkeen pesin vähän varusteita. Meijän neljä  kanaa jotka on vanhempia ku muut neljä oli tehty ensimmäiset munansa:)
 
    Tänään menin tallille yksin ku wallellla oli vapaa päivä. Menin ekaks kattoo kanoja ja sitte hakee Taavin, se oliki Wallen kanssa pellolla syomässä vihreetä. Harjailin Taavin siinä ja laittelin varusteet päälle, jonka jlkee lähin kentälle. Aloitin ravissa tekemää et siirrän aina takapään ulos-tai sisään päin tai etupäätä :) Se meni ihan kivasti Taavi rentoutui aika nopeesti ja oli reipas. Laukassa tehtii sitten sama juttu ja eka oikeesen suuntaan oli vähän vaikeeta mut toiseen suuntaa  oli sitte vähän parempi, laukkasin vielä lopuks ihan pitkillä ohjilla ja annoin Taavin vaan mennä. Lopuks tei ympyrällä vielä samaa juttua  mutta se ei mennykkään ihan nii hyvin jouduin tekee aika pitkään sitä mut lopussa meni kumpaakin suuntaan tosi hyvin ja rennosti. Sitten menin purkaa Taavin ja pesin sen taas ku oli ihan hikinen ja sen aikaa ku laittelin tavaroita pois Taavi söi vihreetä nurmikolla. Lopuks vein Taavin takaisin tarhaan ja pesin vielä kolme satulahuopaa. Ja Taavilla muute nostettii ruoka määrää vähän ku se oli vähän laiska siellä kisoissa nii sen on kyl heti huomannu tässä kahessa päivässä :) Ja mä sain ns. kesätyön ku raivaan raivaussahalla meijän pikkutien reunat nii saan rahaa jolla voin ostaa sitte Taaville uudet siutset ja ehkä vähän muutakin! :)Tässä on vielä pari kesäistä kuvaa Taavista:) Ja huomenna meen varmaan Taavilla maastoon Lotan ja vallen kanssa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti