torstai 15. elokuuta 2013

Täällä taas

Joo o! Nyt onkin vierähtänyt melkein kaksi viikkoa viime kirjoittelusta. Viimeinen lomaviikko vierähti aivan liian nopeasti ja tuntuu kuin ei olisi ehtinyt tehdä kesällä mitään. Itselläni alkoi koulu siis maanantaina ja aloitin ammattikoulun alana on maalari eli pintakäsittelyalan perustutkinto :) Mutta tarkemmin kun miettii niin tuli sitä kuitenkin aika paljon kaikenlaista tehtyä. Kävin tätini luona töissä, tein kotona peltohommia ja toisen tätini luona siivoamassa. Joten ainakin tienasin Taavin suoja rahat kesän aikana ja hieman ylimmääräistä vaikka omiin vaatteisiin :) Ja kuten yhdessä postauksessa sanoin meillä oli 4H- vaihtari kuukauden ajan ja tuota kuukautta en kyllä iha heti unohta, oli niin kivaa:) Ja tietenkin se kesän tarkoitus lomailu niin tulihan sitäkin harrastettua! Ja Taavinkin kanssa tuli välillä treenailtua ja välillä vain lomailtua ja leikittyä. Ja kisojakaan ei ollut, mutta eiköhän tässä kolmen viikon sisällä vielä niihin aluekisoihin päästä (:


Mutta jos pikaisesti vielä treeni kuulumiset, niin koulutreenit on menny ihan kivasti. Yhdet hypytkin otin tuossa tiistaina ja meni ihan kivasti. Välillä paikat ei sattunut ja silloin puomeja tuli ihan urakalla alas, mutta pääasia oli pitää vähän hauskaa kun viimeisimmät hyppy kerrat on ollut niin totista hommaa :) Maastossa ollaan käyty kun kenttä on ollut huono ja tänäänkin kävin taluttelemassa Eveä ja Taavia puolisen tuntia.




käväistiin hakemassa hieman leipää :)


Oli tarkoitus, että teen sen varuste esittelyn teille kesälomalla, mutta sinne meni sekin haave niin ajattelin sitte 100 postauksen kunniaksi sen tehdä kun nyt on 93 (: Ja yritän nyt ryhdistäytyä ja kirjoitella ainakin viikonloppuisin jotain :)

Sekalaisia kesä kuvia kännykästä:




pesin vähän riimuja :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti