maanantai 30. joulukuuta 2013

Pitkä tallipäivä

Tänää heppailin pitkästä aikaa kunnolla ja kyllä se vaan on niin ihanaa :) Menin tallille ennen yhdeksää ja välissä  kävin pari kertaa sisällä syömässä ja hiukkasen ennen viittä pääsin sohvalle löhöämään (: Nyt tuleekin hieman tarkempaa kertomusta koko päivästä!

Aamulla menin tallille ja heitin Even ja Wallen ulos ja Taavi jäi sisälle kun kengittäjä tuli. Kymmenen jälkeen  Taavi oli kengitetty ja laitoin sen karsinaan hetkeksi syämään heiniä ja hain Wallen sisälle. Tässä välissä kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet ja haukkaamassa hieman syömistä.

Kentälle päästyä kävelin aika pitkään, koska Taavi oli seissyt aamun tallissa. Pikkuhiljaa aloin taivuttelemaan Taavia käynnissä ja alussa Taavi oli hieman raskas edestä, mutta kunhan vertyi hieman niin oli yllättävän kevyt ratsastaa :) Ravia otin keskiympyrällä ja ne oikeastaan meni tosi kivasti. Taavi oli hyvin kuulolla ja itsekkään en ollut aivan matkustajana. Jossain kohti Taavi meinasi mennä kaulasta "virkkuukoukku" asentoon jolloin ohjissa ei tunnu mitään ja Taavi vain leijailee, mutta sain sen aika hyvin korjattua hakemalla muotoa enemmän alas ja niskasta rennommaksi. Oikeaan kierrokseen iteselläni oli vaikeuksia saada ulko-ohja kunnolla tuntumalle. Otin myös ihan pienet pätkät laukkaa molempiin suuntiin ja sen jälkeen rennosti loppuravit :) Ratsastuksesta jäi hyvä fiilis ja kunhan itse totun tuohon uuteen satulaan niin jalat pysyy paikallaan (:


Kun olin laittanut Taavin pois kävin syömässä ja sen jälkeen suuntasin tallille opettajan roolissa. Olivia tuli ratsastamaan ja pidin sitten estetunnin Olivialle ja pikkuveljelleni. Tunnin pidossa ja ponien hoidossa meni reilu kaksi tuntia joten päätin suunnata taas sisälle syömään ennen kuin olisi Even vuoro :)

Kenttähän meillä on ihan hiekalla ja siinä on tosi hyvä mennä, joten käytin tilaisuutta hyväksi ja hyppäsin pitkästä aikaa Evellä. Alussa ravailin hetkisen ja Eve malttoikin alusta asti ravata rauhallista ja tasaista ravia. Olin tehnyt poneja varten kentälle jumppasarjan, joten menin sitä Evellä ja aloitin niin, että oli kaksi ristikkoa ja pari puomia. Evellähän kun hypätään niin se on vain sellaista totuttelua kun on aika kova juoksemaan ohi ja esteillä Eveä pitää tukea tosi paljon ja jos yhtään herpaantuu niin ohi mennään. Itselläni on juuri siinä se vaikeus, että en välttämättä muista jatkuvasti tukean pohkeilla kun Taavi ei ole niin tarkka siitä niin Evellä sitten unohdan :D Tällä kertaa selvittiin vain kahdella ohi juoksulla ja kunnes sain Even menemään esteet rauhallisesti niin lopetettiin. Kävelytin loppukäynnit maastakäsin ja samalla siivoilin esteitä pois.


Kun Eve ja tavarat oli hoidettu pois kävin vielä heittämässä hepoille ilta heinät ja lähdin tyytyväisenä sisälle :) Äiti kuvasi vähän meidän menoa Even kanssa, mutta kattoo nyt kehtaako niitä tänne laittaa :D Mutta nyt tuli tälläinen hyvin teksi painoitteinen postaus. Mitäs tykkäsitte?

perjantai 27. joulukuuta 2013

Epäjouluisia kuvia

Käytiin jouluaattona ottamassa hepoista kuvia tonttulakit päässä. Kuvista tuli ihan kivoja, mutta ei yhtään joulusia, koska täällä vietettiin musta joulu :(

Joululahjaksi en saanut mitään erikosta, vähän karkkia ja pari vaatetta ja muita pieniä juttuja :) Ja en oikeastaan toivonut mitään, koska uusi talli on tavallaan joululahja ja nyt Taaville vielä uus satula niin kyllä siinä on tarpeeksi :)






Eve ei oikein tykänny olla tonttu :)


Taavi lomailee täysin nyt maanantaihin asti, koska oli saanut irrotettua etukengän ja kengittäjä oli muutenkin sovittu maanantaille niin ei viitti nyt pyytää aikasemmin kun vasta kävi Even kengittämässä kun Eveltä lähti molemman takakengät :D Nyt liikuttelen nää pari päivää Eveä sen verran mitä pystyn kun silläkään ei ole nyt täysin sopivaa satulaa!

Kunhan Taaville saadaan kenkä jalkaan ja kenttä meno kuntoon nii eiköhän tää tästä lähe porskuttamaan :) Ja näillä näkymin se sovituksessa oleva satula otetaan niin on satula ongelmakin Taavin osalta ratkaistu :)

perjantai 20. joulukuuta 2013

Ylienerginen hevonen


Taavi on tosiaan tässä lomaillessa kerännyt vähän virtaa, vaikka kauramäärä on olematon. Tallissa sen huomaa jatkuvalla sähläyksellä ja protestoinnilla joka asiaan, jonka takia olenkin joutunut komentamaan pari kertaa ihan kunnolla kun ei meinaa käytöstapoja löytyä. Ratsastaessa taas ottaa hepuleita ihan olemattomista asioista ja koskaan en varmaan ole joutunut käyttämään noin paljon ohjaa kun olen Taavia hidastanut tai pysäyttänyt ja istuntaan ei reagoi oikeastaan ollenkaan! Mutta on tässä jotain positiivistakin :) Jalka on ollut nyt viikonverran normaali ja pieniä ravi pätkiä on jo otettu :) Suunnitelmissa olisi nyt ottaa hetken aikaa vielä vähän varovaisemmin ja kunhan ensivuoden puolella lunta tulee ja kenttä on hyvä niin jatkaa normaalisti!


<3

Oon muuten ihan unohtanu kertoa kun yksi satula toppaaja kävi vähän mittailemassa Taavin ja Even selkiä. Elsa antoi pitkän listan eri merkkisiä satuloita joita voisi etsiä kokeiluun ja jotka olisivat oikean mallisia. Taavillahan meni vaihtoon vain koulusatula, joka on todella suuri helpotus. Estesatulaan pitää vain vaihtaa valkoinen kaari ja ehkä väliin jotain täytettä.

Tänään sitten sain Cliff Barnsdy kanter koulsatulan sovitukseen ja ratsastelin tietysti sillä. Alussa Taavin keskittyminen oli ihan jossain muualla, mutta hetken päästä jo meni ihan nätisti kun en antanut vilkuilla muualle. Ravissa Taavi liikkui kivasti, ravi oli energistä ja aika rentoa. Tuli tosi hyvä fiilis kun Taavi oli niin kiva ratsastaa ja varsinkin kun ei ole pitkään aikaan päässyt kunnolla menemään (: Testailen satulaa tietenkin vielä, mutta näin aluksi näytti aika passelille :)


laatu 10+ (kännykällä)
Joulumaasto on muuten tänä vuonna käyntimaasto ja vain isot hepat lähtee ja toivotaan, että Jenni pääsee lähtemään Evellä :)

Kysymyksiä on tullut kysymyspostausta varten, mutta laitelkaahan vielä lisää niin saadaan kunnon kysymyspostaus aikaiseksi :)


perjantai 13. joulukuuta 2013

Kysymys- tai kuvapostaus??

Voisin tehdä joko kysymyspostauksen tai kuvapostauksen! Laitelkaahan kommenttia, joko kysymyksiä tai ehdotuksia kuvapostaukseen :) Jos kommentteja ei tule niin keksin sitten itse aiheita kuvapostaukseen.

Tilasin suitsisopista tuommoiset ohjat Taaville ja eilen ne sitten tuli :) Ajattelin kokeilla josko tuollaiset ohjat pysyisivät paremmin kädessä. Onko kellään kokemuksia? (kuvassa hööksin ohjat joten ei aivan samanlaiset kun nuo mitkä ostin)

lauantai 7. joulukuuta 2013

Leppoisa lauantaipäivä

Hepat pääs tänään käymään uudessa tallissa :) taavi tykkäs!
Moikka!
Tänään ratsastelin Taavilla ja Evellä. Taavilla menin ilmansatulaa ja eka otettiin pari poseeraus kuvaa ja sen jälkeen otin hetken vain eteen-alas. Taavi meni ihan kivasti ja jaksoi keskittyä vaikka mentiin pellolla :)




 Näistä poseeraus kuvista tuli omasta mielestä ihan hyviä :)



Evellä menin piuhoilla ja menin suurimman osan käyntiä ja lopussa vähän ravasin. Alussa oli taas vetokisan tapaista, kun Eve olisi halunnut mennä matalana ja pitkänä ja minä halusin, että Eve menee ylhäällä ja lyhyenä. Lopulta Eve kuitenkin hokasi asian ja meni ihan nätisti. Ei ehkä yhtä hyvin kuin viimekerralla piuhojen kanssa, mutta tää on vielä tämmöstä totuttelua noihin :)







keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Erikoispostaus: Miksi juuri Taavi?

Näin joulukuun kunniaksi ajattelin tehdä erikoispostauksen. Tässä postauksessa ajattelin kertoa kuinka Taavi päätyi meille, miten koeratsastukset sujuivat ja kaikkea mitä mieleen juolahtaa kun etsittiin mulle hevosta.

Alettiin siis etsiä mulle hieman isompaa ratsua kun sillä hetkellä ratsastelin Fasulla ja jalat alkoivat hipoa maata. Oli selvää, että tulevan hevosen piti olla iso ja luonteeltaan semmoinen, että äiti voi minut hyvillä mielin jättää yksin hoitelemmaan hevosta ja tietenkin estehevonen oli hakusessa jolla olisi kisattu ja hypätty jonkin verran,terveys olisi hyvä ja ensisijaisesti ruuna. Eli tiivistettynä iso lutuinen opetusmestari :) Tuollaisia hevosia oli siihen aikaan jonkin verran tarjolla ja yleensä otettiin aina pari samalta suunnalta ja lähdettiin koeratsastamaan. Yhdenkin kerran taidettiin lähteä tampereen suunnalle ja ratsastin kuusi eri hevosta :)

Taavia kävimme kokeilemassa Lappeenrannassa ja samalla kävimme yhtä toista hevosta. Ensimmäisestä ratsastuskerrasta en hirveästi muista, mutta varustellessa muistan kuinka Taavi seisoi kiltisti karsinassa ja antoi pikkuveljeni räplätä itseään :) Se oli iso plus merkki Taaville! Ratsastaessa Taavi liikkui eteenpäin reippaasti ja esteillä hieman innoistui, mutta ei liikaa. Koeratsastuksen jälkeen Taavi oli aika vahvoilla, koska oli mukava ratsastaa ja kaikista siihen mennessä kokeilluista hevosista mieluisin :)



Taavi jäi kuitenkin hetkeksi taka-alalle kun tampereen reissulta löytyi yksi hevonen joka vietiin jo ostotarkastukseen, mutta ei sitten läpäissyt sitä. Oli oikeastaan todella samallainen kuin Taavi, mutta hieman kevyempi ratsastaessa ja sirompi rakenteeltaan. Taavi oli kuitenkin listassa vahvana kakkosena ja lähdettiin sitten uudestaan kokeilemaan Taavia.

Toisen kerran kun ratsastin Taavilla niin silloin tuli se tunne, että kyllä tää on se oikee hevonen mulle. Oli tosi mahtavaa kun hypättiin metrin esteitä ja hevonen toimi hyvin. Sovittiin sitten ostotarkastus, jonka Taavi läpäisi ja saapui meille sitten 7.9. 2011.

Taavi on osunut kaikinpuolin oikeaksi valinnaksi ja meillä on sujunut hyvin ilman mitään suurempia ongelmia :) Ainahan jotain peiniä on, mutta niistä kyllä selvitään. Ja Taavista on kuoriutunut esiin sellainen eloisa pikkupoika ja muutenkin Taavi on kyllä luonteeltaan hyvin erillainen kuin muut hevoset (:

Minusta Taavi on minulle juuri oikea hevonen, vaikka olinkin ostamassa toista hevosta. Koen sen vain niin, että meidät on tarkoitettu toisillemmen ja "kohtalo" toi meidät yhteen ja ei antanut minuun ostaa toista hevosta :)


Ai oliks sulla herkkua??
Tälläinen kertomus tällä kertaa, toivottavasti tykkäsitte :) Katsotaan saanko tässä joulun alla tehtyä toista erikoispostausta!