tiistai 13. toukokuuta 2014

Kahdet hyppykerrat

Nyt saattekin oikein kunnon video pläjäyksen kahdesta viimeisimmästä hyppykerrasta.

Eli ensimmäinen hyppykerta oli jo kaksi viikkoa sitten kun harjoiteltiin kisoihin. Kentällä oli sarja johon piti tulla yksi laukka, mutta alussa väli oli melkein kahden laukan väli joten paikat ei sattunut ihan nappiin. Sitten oli portti pitkällä sivulla ja pysty keskellä toisessa päädyssä keskihalkaisijan suuntaisesti. Tuli aika paljon huonoja paikkoja ja muutenkaan en ratsastanut Taavia tarpeeksi hyvin esteille. Pari kieltoakin tuli kun en nähnyt paikkaa ja lopetin vain ratsastamisen. Lopuksi tuli kuitenkin hyvä radan pätkä ja lopeteltiin siihen. Tää hyppykerta ei mennyt mitenkään kovin hyvin ja pelkäsinkin mitä kisoista tulee, mutta onneksi meni hyvin :)







Eilen päästiin sitten hyppäämään pitkästä aikaa valvovan silmän alla :) Kentällä oli taas sarja, portti ja pysty. Kenttä oli hiukan märkä joten oli raskas mennä, mutta Taavi jaksoi hyvin loppuun asti vaikka väsymyksen merkkejä huomasi. Mutta itse hyppyihin, tultiin ensin kaikkia esteitä yksitellen ja sen jälkeen lyhyempää rataa josta ei ole nyt videota ja sitten pidempää jonka näätte videolta. Taas tuli jonkin verran huonoja paikkoja, mutta meni jo paremmin kuin viime hypyt. Yksi kielto tuli sarjan b osalle kun ristikolle tuli huono niin en saanut sitten korjattua ja yksi melkein kielto joka näkyy videollakin :D Jokin tarve Taavilla oli aina pudottaa tuo vihreä este, vaikka paikka olisikin ollut hyvä! Mutta ihan tyytyväinen olen Taaviin en niinkään itseeni, koska tiedän, että pystyn parempaan, mutta ehkä se annetaan anteeksi kun meillä oli kuitenkin pitkä hyppytauko ja nää oli neljännet? hypyt :)


Sunnuntaina suunnataankin Rouhialaan Dominique Barthelaixin valmennukseen, johon vihdoin päästään Taavin kanssa osallistumaan :) Odotan innolla, koska Dominique vaikutti ja on tosi hyvä valmentaja ja katsotaan minkälaista palautetta saadaan (:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti