tiistai 28. tammikuuta 2014

Viikonlopun treenit

Lauantaina Lotta tuli kuvaamaan kun ratsastin, mutta kuvat ei ihan onnistunut ja lyhyet videon pätkät mitkä Lotta otti niin on aika pimeitä. Alussa menin taas keksiympyrällä ja pienensin ympyrää aina välillä. Taavi oli taas aika raskas edestä ja vaikka suht rento niin jotenkin vähän levoton. Hetken siinä menin ja pikkasen ehkä parani, mutta oisi voinut olla pikkaen parempi ratsastettavuudeltaan. Lopuksi otin vielä pidemmällä ohjalla reipasta laukkaa pari kiekkaa ja sitten loppuravit :)






Sunnuntaina menin ilman satulaa ja Taavi meni odotettua paremmin. Tein paljon voltteja ja siirtymisiä ja Taavi olikin tosi rento ja kiva ratsastaa :) Maanantaina laitoin kentälle pari puomia ja menin niitä sellaisella ns. kahdeksikolla. Alussa Taavi oli ihan jees ja pikkuhiljaa rentoutui enemmän ja enemmän. Laukka oli tosi energistä ja hetki meni, että sain laukan tavallaan koottua ja puomitehtävä onnistui ilman kaahotusta (: Tänään kävin maastossa kun kerkesin tallille ennen pimeää. En mennyt kuin reilu puolentunnin lenkin ja pääosin käyntiä ja pari ravipätkää.

Nyt ollaan aika hyvin päästy käymään maastossa Taavin kanssa yksinään ilman kaveria. Tietenkin pelottavia kohtia on ja yleensä ainakin puolet matkasta mennään hevosella joka on kuin viulunkieli, mutta ojaan peruuttelut ja muut ollaan saatu pois :)


Video on sitten oikeasti todella epäselvä, mutta toivottavasti näette jotain! Tässä vielä linkki videoon! Ja seuraavan kerran palaan tänne kirjoittelemaan viikonloppuna kun perjantaina pitkästä aikaa Heli tulee pitämään koulutunnin :)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Onnistuneet treenit

Heipati hei!

Nyt tulee pikkaisen viime päivien kuulumisia. Lauantaina Lotta ratsasti taas Taavilla kun jo loppuviikosta kyseli, että saako mennä  :) Sunnuntaina köpöteltiin vain kevyesti maastossa ja pellolla kun ei oikein pakkasessa tehnyt mieli mennä kunnolla.

Maanantaina menin kentällä ja oikeastaan vain taivuttelin ja koitin saada Taavin rennoksi kun tuntui taas yksi kulma olevan hirveen pelottava (: Tiistaina eli eilen päästin Taavin vapaaksi kentälle jotta saisi vähän juosta, mutta tyytyi vain ravailemaan ja vähän laukkailemaan. Kentälle saisi tulla vielä vähän lunta niin sitten pystyisi menemään huoletta laukkaakin kun Taavikin selvästi vähän varovasti meni kun on pikkasen vielä kova.


Tänään suuntasin taas kentälle ja alussa tein siirtymisiä ja sen jälkeen lähdin tekemään keskiympyrällä ympyrän pienennystä ja suurennusta. En muista milloin viimeeksi oisin tehny tätä, mutta se sujui jo heti alusta asti aika hyvin. Vasen suuntaan joka on Taaville helpompi niin meni hyvin, mutta Taavi oli aika raskas edestä. Oikea kierros on Taaville vaikeampi ja rentoutuu siihen paljon huonommin. Se meni kuitenkin odotettua paremmin. Pienellä ympyrällä jouduin vähän vahtimaan ettei ulko lapa lähde karkuun, mutta muuten Taavi oli ratsastettavuudeltaan tosi mukava ja lopussa mulla olikin alla hevonen joka oli ohjan ja pohkeen välissä ja rentokin. Yhdessä vaiheessa meinasi Taavin keskittyminen vähän herpaantua mutta kun sain sen takaisin töihin niin hetken fiilisteli ja sitten taluttelin loppukäynnit maastakäsin :) Tämän päivän treenit olivat varmaan rankimmat loman jälkeen ja pikkuhiljaan päästään kiinni normaaliin rytmiin :) Mutta tänään Taavi oli kyllä super ja toivotaan, että kun hieroja tulee jossain vaiheessa laittamaan lihakset kuntoon niin saataisiin oikeakin kierros sujumaan paremmin!


 Yritän jonkun saada kuvaamaan viikonloppuna valoisalla meidän menoa niin saataisiin pitkästä aikaa tännekkin tuoretta kuvamateriaalia :)


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Sekalaisia kuvia viimeajoilta






Vilperi <3




Lotta ratsasti eilen Taavilla :)



Pahoittelen kuvien laadun heikkenemistä loppua kohden (:

tiistai 14. tammikuuta 2014

Pienoinen postaus

Nyt ei ole edelleenkään tapahtunut mitään ihmeellistä eikä uusia kuvia ole, joten ei ole mitään kirjoitettavaa. Ajattelin kuitenkin pienen postauksen tehdä, ettei tule hirveän pitkään taukoa.

Vielä ollaan otettu vähän rennommin ja näyttää siltä ettei jalka reagoi enään mitenkään, että eiköhän tossa kun kelit paranee niin päästä taas normaaliin rytmiin :) Lotta ratsasti sunnuntaina Taavilla ja niillä meni tosi hyvin, yhtä pyrähdystä lukuun ottamatta :) Muuten ollaan joko maastoiltu tai kentällä hieman jumppailtu.

Ratsastuksen on mennyt välillä hyvi ja välillä ei ole sujunut yhtään. Nyt oon jonkun aikaa miettinyt jos kokeilisi joitain muita kuolaimia kuin kolmipaloja esim. suoraa kumikuolainta tai applea. Kun tuntuu, että Taavi ei oikein halua ns.tukeutua tuohon kuolaimeen. Kun taas jos menen pelhameillla niin Taavi uskaltaa tukeutua niihin ja luultavasti kyse ei ole siitä, että pelhami olisi kovempi koska yhdellä ohjalla käytettynä se ei ole kolmipalaa paljoa kovempi. Mutta kattoo nyt mitä saan aikaseksi ja neuvoja saa antaa, jos jollain vaikka olisi kokemusta tälläisestä :)



Tekee hirveesti mieli hyppäämään :) <3

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vastaukset kysymyksiin!

1. Tavoitteet taavin kanssa ens kaudelle?
- Alussa hypätään seura- ja aluekisoissa 80 ja 90 luokkia ja kun ysikympin radat rupeaa sujumaan niin siirrytään hyppäämään metrin ratoja. Ja koulupuolella näin aluksi mennään HelppoaC ja -B:tä.

2. Omat hyvät ja huonot puolesi ratsastajana?
- En lannistu helposti ja jos jokin ei suju niin jaksan yrittää uudelleen ja jatkaa seuraavalla kerralla vaikka edellisellä ei olisi sujunut :) Ennen hermostuin todella nopeasti, mutta nykyään osaan hallita itseäni :D Huonoihin luokittelen sen, että jos teen väärin jonkin jutun ja sitä ei heti korjata niin asia vain pahenee ja otan siitä tavan ja voi mennä todella pitkään ennen kuin saan sen pois.

könötys :D
3. Taavin hyvät ja huonot ominaisuudet ratsastaessa? Entä hoitaessa tai muissa tilanteissa?
- Sillä on huono työmotivaatio, ei jaksaisi yhtään keskittyä kun kaikki ympärillä oleva on kiinnostavampaa ja se on todellinen juntti.  Mutta taas kun saat sen oikeasti työskentelemän niin se sitten myös antaa kaikkensa ja yrittää ymmärtää mitä se kuski siellä selässä haluaa. Hoito- ja muissa tilanteissa Taavi on pääosin rauhallinen ja yleensä tottelee mitä käskee jossei ole oikein kiukku tuulella. Huonoja on se, että on hirveän malttamaton jos haluaa kokoajan tutkia joka paikkaa ja joskus adhd-päivinä on vähän sählä :)

4. Mitä teet vapaa-ajallasi?
- No talleilun lisäksi löhöän sohvalla ja teen mitä mieleen tulee :) Tällä hetkellä neulon ja koitan tehdä isoa palapeliä :)

5. Kuka sinua valmentaa esteillä? Entä koulussa?
 - Esteillä Satu Mattila ja Heli Fabritius. Koulussa Heli.

Helin estetunti kesällä.
 6. Kuinka usein käyt valmennuksissa? 
-Kesäisin tavoite on ottaa tunti Heliltä kerran viikkoon ja talvella sitten kentän kunnon mukaan ja Estevalmennuksissa käytiin nyt syksyllä aina kerran kahteen viikkoon.

7. Minkä tasoinen olet ratsastajana ?
-Mitäs nyt uskaltaisin sanoa, koulussa aineskin HeB, EHKÄ  menisi HeA(ainakin pätkiä siitä) ja esteitä menee se 90 ratana ehkä metrikin :)


 8. Kuinka kauan olet ratsastanut?
-Epäsäännöllisesti jo yli 8 vuotta, mutta säännöllisesti kohta 6 vuotta.

 9. Osaatko sanoa mikä on paras muistosi hevosten parissa?
- Ensimmisenä tulee mieleen sarran estekisat kun hypättiin 85cm puhtaasti ja rata oli muutenkin todella hyvä ja kaiken kruunasi kun voitettiin luokka :) Ja titenkin kaikki pitkät ja kunnon maastoreissut missä ollaan käyty niin on jäänyt mieleen :)


10. Mikä hevonen on antanut sulle eniten? Vai osaatko mainita vain yhtä?
- Varmaan Taavi, koska on ollut tähän asti osaavin hepo mikä mulla on ollut, mutta Fasu ja Blaki opetti myös todella paljon :)

11. Onko suurinosa sun ystävistä hevosihmisiä?
-Vaikea sanoa, varmaan aika tasan menee.

12. Kumpi sujuu paremmin, este vai koulu?
- Jaa a, riippuen paljon päivästä sujuuko kouluratsastus vai ei, mutta esteet yleensä menee hyvin. Uskon, että se meidän vahva puoli on esteet :)

13. Kummasta pidät enemmän?
- Silloin kun on ollut pitkä jakso, että kouluratsastus on mennyt hyvin niin se menee kyllä esteiden edelle, mutta  useimmiten esteet voittaa :) Esteissä vain on sitä jotain mikä joskus puuttuu koulusta :D Mutta tietysti  kouluratsastus on myös tärkeää!

14. Viekö oma hevonen/ talli paljon aikaa ja jääkö sulle muuta aikaa käydä esim. kavereilla?
-Kyllähän se aina voimia vaatii, mutta kun hevosia on pihassa ollut jo yli 8 vuotta niin siihen on tottunut :) Voisihan sitä tietenkin kavereille enemmän aikaa olla, mutta hyvin ollaan pärjätty ja kyllä silloin tällöin käyn kavereiden luona, eniten tietenkin Jenni koska asuu parin kilsan päässä ja sinne pääsee vaikka kävellen, koska joskus täältä puskasta kavereille pääseminen on vaikeaa  kun ei ole kyytiä (:

15. Kuka on sun suosikki heppa taavin jälkeen?
- Omista hepoista Walle tulee Taavin jälkeen ja sitten Eve, mutta jos pitää jostain muualta valita niin esim. savelan tallin Notte suokkiin ihastuin loppuaikana kun kävin siellä :)


16. Onks joku heppa josta et tykkää tai tykkäät vähiten?
- Eipä oikeastaan kaikki hepat on joillain tavalla kivoja.

17. Kauan oot blogannut nyt?
- puolitoista vuotta, ei kyllä tunnu siltä :)

Tässä oli nyt kaikki kysymykset ja koitin vastata niihin mahdollisimman kattavasti ja toivottavasti saitte vastauksen kysymyksiinne :) Tietenkin jos jokin jäi mietityttämään nii saa kysäistä (;

    torstai 2. tammikuuta 2014

    Katsausta vuoteen 2013 ja tavoitteita vuodelle 2014

    Mitä tapahtu vuonna 2013?

    Vuosi oli hevosrintamalla hyvin rauhallinen ja kaikki sujui hyvin. Päästiin Taavin kanssa kisaamaanaan ensimmäiset yhteiset aluekisamme ja Eve kehittyi vuoden aikana huimasti :) Alkuvuodesta ajattelin, että olisimme käyneet ennemmän kisoja, mutta laskelmien mukaan käytiin kuusissa kisoissa ja strartattiin kymmenen lähtöä joista kaksi oli koulukisoja. Sijoituksia tuli kolme joista yksi oli alkuvuoden koulukisoissa neljäs ja kaksi muuta ensimmäisistä estekisoista kolmas- ja ensimmäinen sija. Kauden aikana saatiin vain yksi hylky ja päästiin hyppäämään myös meidän ensimmäiset 90cm radat :)

    Kuvansin kisat 90cm
     Mutta mahtui vuoteen tietenkin jonkin verran epäonneakin ja oikeastaan loppuvuosi oli se huono aika. Taaville tuli hieman selkä ongelmia ja satula jouduttiin uusimaan. Joulukuun alussa myös tuli tämä mystinen juttu Taavin jalkaan jota ollaan nyt paranneltu kuukauden verran ja toivotaan, että nyt se olisi tiessään eikä palaisi. Ja meinasin ihan unohtaa, että viime vuonna julkaisin blogissa ensimmäisen videopostauksen :)

    Tavoitteita vuodelle 2014.

    Ensi vuonna aloitamme kisaamisen tuttuun tapaan seura- ja aluetasolla 80 ja 90 luokissa ja kunnes 90 radat rupeaa menemään hyvin ja saadaan nollaratoja on tavoitteena siitryä kisaamaan metriä. Koulupuolella treenataan kovemmin kuin mikään muu vuosi ollaan, sen voin luvata! Olisin tyytyväinen jos loppuvuodesta päästäisiin menemään HeB:tä hyvillä prosenteilla :) Ja näin alussa kierrellään koulupuolella vain seurakisoja, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin aluekisoihin eksytään :D Ja tottakai kehitetään perus ratsastusta ja kuntoa molempien osalta (: Ja itse aijon treenata omaa esteistuntaa!

    Sarran koulukisat 4sija :)
    Tietenkin tavoitteisiin kuuluu myös, että saadaan uusitalli kokonaan valmiiksi. (kunhan on kunnolla valmista tulee esittelyä videon muodossa) Ja Even kanssa jatketaan samalla mallilla kun viime vuosi ja katsotaan mitä eteen tulee :)

    Eve sai myös vuoden aikana kivasti massaa :) (kuva loppukesästä)
    Näillä tavoitteilla lähdetään porskuttamaan kohti uutta vuotta ja haluan kiittää kaikkia vuoden aikana auttaneita ja tsempanneita ihmisiä ja perhettäni erityisesti Lottaa ja äitiä jotka auttavat suuresti kisamatkoilla ja muissa hevoshommissa :)