sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Erikoispostaus: Tallin esittely

Nyt teen teille erikoispostauksen meijän tallista, jonka äänestitte siinä kyselyssä! Päätin että teen kuvilla kun videointi ois ollu ehkä hankalaa ja ei ois tullu niin hyvä. Mutta tallissa on monta koloa ja käytävä niin niillä jotka ei koskaan ole käyny meidän tallissaa on ehkä vaikea hahmottaa missä on mitä!

Tallimme on siis muutettu lehmien navetasta hevosten asuinpaikaksi 2007. Eli ei sisällä mitään luksus juttuja mutta on ainakin tähän mennessä toiminut hyvin ja hevoset on tyytyväisiä! :)

Ensimmäinen kuva tallistamme kun saapuu pihaan

Heppojen tarhat ja vanha pihatto


Sitten tallin sisälle jossa on tietenkin satulahuone ja satulahuoneeseen menee kaksi ovea sekä ulkoa pääsee suoraan että tallin sisältä. Vasemmalla on ovi ulos ja kuva on otettu talliin menevästä ovesta.

parhain kuva jossa näkyy melkein kokonaan satulahuone!




Taavin varusteet on reuninmaiset ja ylempi satula ja toinen satula on huopien päällä, mutta sitä ei näy.












Ruoka-astiat ja riimut. Ja kaunis seinä :P

Seinä jossa on Takun suitset ja apuohjia yms. ja kaappi jossa on kypärät ja muuta roinaa.
satulahuoneen ovelta talliin ja Taavin loimet


 Tallissa on siis viisi karsinaa joista yksi on aina talvella kanoilla. Kanoilla on toinen pienistä karsinoista ja Takulla toinen.Kaksi isointa on Taavilla ja Wallella ja Evellä on siitä väliltä :)

Talli ovelta katsottuna.
Isojen heppojen karsinat, Even keskikarsina

Kanojen ja Wallen karsinat

Takun ja Taavin karsinat

Käytävä satulahuoneeseen. Oikealla Taavin karsina ja vasemmalla Takun.
Käytävä jossa on loimia ja turvepaalejayms. Vasemmalla Wallen ja oikealla kanojen karsina.
Harjaämpärit

Naulakko jossa Taavin ja Even riimut on öisin :)


kanat joista 5 kanaa ja kaks kukkoa on meidän ja talvihoidossa 4 kanaa

Helga joka hautoo meille lisää kanoja (:

Kenttä joka on n. 35x25m

 Tässä on siis meidän talli tämmöillä nopeesti kuvilla kerrottuna, toivottavasti saate jotenkin selvää tosta :)
Ja kuvissahan talli näyttää ihan erillaiselta kuin livenä. Ei tosiaan mikään viiden tähden talli mutta meille kelpaa ja meidän on pakko rakentaa ens vuonna uusi talli isoille hepoille kun ei tämän tallin sisäkorkeus riitä! :)

 Ens postauksessa saatte vähän videota meijän maasto laukkailusta ja viikon kuulumisista! (:

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulumaasto

Tänään käytiin joulumaasto ja kakki hepat oli mukana, mutta eka kerron pikkasen viikonlopusta!

Perjantaina eli silloin ku viimeeksi kirjoitteli tänne niin menin Taavilla koulua! Eka tein siirtymisiä käynti-ravi ja sitten ravin sisällä tempon vaihtelua. Sitten menin laukassa ympyrällä ravi-laukka siirtymisiä, kaikki siirtymiset meni hyvin ja Taavi oli hereillä :) Lopussa menin pidemmällä ohjalla vähän tempon vaihtelua ja muutenkin rentoa ja pitkää ravia! Taavi oli taas mukava ja oli kiva mennä kunnolla koulua melkein viikon kevyemmän treenin jälkeen!

Lautaina menin Evellä ilman satulaa kentällä noin puoli tuntia ja Taavi oli siinä kentällä vapaana ja käppösteli nätisti meijän tai Wallen vierellä (; Sunnuntaina ja aattona kakilla hepoilla oli vapaata ja saivat tommosen mini loman, mut Taavillahan oli toi viime viikko kevyempää!

Mutta tänään siis käytiin joulumaasto ja oli kyllä kaikinpuolin mukavaa! Mentiin semmonen tunnin reissu, jossa oli tietenkin käynti-, ravi- ja laukkapätkiä :) Ja tosiaan kaikki hepat pääs mukaan ja varmaan sekä ratsastajilla että hevosilla oli ihan kivaa.



Huomenna jos Jenni pääsee niin mentäis taas maasoon ja mentäis vielä kovempaa ku tänään! :) Ja yritän saada äitin kuvaamaan että saatais vähän videota laukka pätkistä :) Seuraavan postauksen meinasin että se ois se erikoispostaus, ja se ois mun 50 postaus :D

Huomatkaa Taavin hienot etusuojat jotka äiti antoi
mulle tai siis Taaville joululahjaks :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

Päivittelyä

Sori kun en ehtiny viikonloppuna kirjotella ku ei vaan ollu sopivaa hetkeä jolloin ois voinu kirjottaa!

Ihan eka teille video joka on viime talvelta joltain tunnilta kun yritettiin mennä vastalaukkaa ja osittain onnistuikin! :) Saatte alkuperäisillä äänilläkin :D



Mutta viime viikosta sen verran että Taavin kanssa jatku treenit ihan normaalisti ja torstaina oli vapaa päivä. Lauantai oli normaalia ratsastelua ja sunnuntaina oli noin puolen tunnin kävelytys.

Tää viikko on ollu vähän kevyempää ja siihen kaksikin syytä, Taavin toinen takajalka on ollu pikkasen turvoksissa ja on ollu pakkastakin sen verran että ite ei oo tarennu, mutta takajalan turvotus on jo laskenu ja oiskin tarkoitus mennä viikonloppu nyt pikkasen rankemmin ja sitten lyhyt joulu loma :)

Tarkemmin viikosta, maanantaina oli taas vapaa päivä ku kävin Mikkelissä ostaa vielä vähän joululahjoja, sitten tiistaina huomasin turvotuksen mutta menin hetken kentällä kolmikaarista ja siinä pari pätkää laukkaa. Keskiviikkona mentiin Lotan kanssa hepoilla ilman satulaa joku 40 min ja Taavi oli oikein nätisti (: Eilen oli taas vapaa päivä ku oli 20 astetta pakkasta ja käytiin ettii meille joulukuusi!

Mutta tänään alkoi joululoma niin yritän tehä sen tallin esittelyn tässä lähiaikoina! Taaville ostin pienen joululahjan joka on semmonen autot viltti jonka voin sitte aina heittäää sen päälle alku- ja loppukäyntien ajan :)

Evelläkin oon ratsastanu ja sunnuntaina kävin ihanan maaston sen kanssa! Ja tiistaina menin ilmasatulaa kentällä ja sitte vähän pellolla :)

100cm


 En varmaankaan kirjottele ku vasta joulun jälkeen eli  Hyvää Joulua kaikille!!

maanantai 10. joulukuuta 2012

Talleilua ja ratsastelua

Perjantaina olin siis kotona kun oli täksvärkkipäivä. Ammusta tein kotona muita töitä, mutta sitten yhentoista jälkeen lähettiin Jennin kanssa tallille.

   Eka siivottiin kaikki neljä karsinaa ja sitten mentiin hakee Taku ja Walle. Menin Wallella pitkästä aikaa ja oli ihan kiva päästä menee sillä :) Tein vähän loivaa kiemurauraa ja ympyröitä ja sitten laukassa pääty-ympyröitä ja kaikkee muuta! Kaikki meni hyvin ja laukassahan mummo oikeen innostu ja mutkat meinas mennä suoriks ku laukkas hulluna :DLoppukäynnit käytiin kävelee tiellä ja puoliks pellolla. Kun oltiin ratsastettu nää hepat nii jätettiin ne sisälle ja haettiin Taavi ja Eve.

   Menin Taavilla vaikka yritin saada Jennin menee sillä mutta ei se halunnu ): Päätettiin että mennään ilman satulaa ku kello oli jo jonkun verran ja mulla oli illalla menoa nii nopuettais vähän hommaa! Tein kaikenlaisia ympyritä ja muita taivutuksia ja Jenni kans Evellä. Mentiin kans loppukäynnit pellolla ja tiellä. Ei se kuulema ollu kauheen epämukavaa mennä Evellä ilman satulaa vaikka onkin korkee säkä ja pikkasen töyssynen ravi :)

 Ratsastelun jälkeen hoidettiin hepat ja vietiin ne tallille ja sen jälkeen siivottiin talli lopuun. Oltiin semmonen neljä tuntia tallilla ja oli kyllä sen jälkeen pikkasen väsyny olo!

Kuvat viime talvelta:



Lauantaina  käytiin maastossa ja sitten pellolla vähän kruisailee tai no Lotta ja Walle enemmän! Ravailtiin siinä hetki ja sitten laukkasin yhen pätkän Taavin kanssa ja Lotta ja Walle meni vielä pari kertaa ja mummo innostu taas oikein kunnolla päästelee :) Mutta eipä siinä ihmeempiä tapahtunu!

Sunnuntaina menin kentällä koulua ja alussa Taavi oli tosi rento. Mutta sitten se säikähti jotain ja otti ihan pienen laukka pätkän ja käänsin aitaan päin ja Taavi löi huulensa tolppaan mutta ei onneks käyny mitään. Sitten sen jälkeen ne kaks kauhukulmaa alko taas kummittelemaan ja  hetki meni siinä tapellessa. Sitten laukkasin ympyrällä hetken ja Taavi rentoutui kivasti. Ravailin sen jälkeen pitkällä ohjalla ja sitten menin käynnissä vähän niitä pelottavia kulmia ja meni ihan hyvin! (:

Tänään  laitettiin kentälle pari puomia loivalle kiemurauralle. Alussa menin niitä ravissa ja ei katellu niitä kulmia yhtää. Laukassa menin niitä sekä vastalaukassa että että puomien suuntaisessa laukassa (varmaan tajusitte), mutta kokonaisuudessa meni tosi hyvin ja Taavi oli rento ja kuunteli hyvin apuja :) Lopuks käytiin tiellä kävelee!





Mutta tässä oli kakki tällä kertaa ja ens kirjottelu meneekin varmaan viikonlopulle :) Banneri väliaikainen, mutta saatte nyt katella tota hetken! :)

torstai 6. joulukuuta 2012

Bannerin metsästys + 2 päivän kuulumiset

Viittiskö/haluaisko joku tehä mulle talviaiheisen bannerin. Voin lähettää talvisia kuvia Taavista jos joku haluaa! :) Ja toivoisin teiltä lukioilta muutenkin pikkasen enemmän aktiivisuutta! Laittakaa mielipiteitänne postauksista ja kaikesta muusta ja kaikkea muuta mitä haluuutte vaikka kysyä!


Mutta eilen tosiaan menin Evellä, mutta en kerro siitä paljoon ku ei menny hirveen hyvin! Se menin niin kun voitte arvata miten ex-ravurilla ratsastaminen menee eli ei hirmu hyvin. Ainoa hyvä siinä oli laukkapätkät :)Mutta tuntu siltä että Eve ei oikeen jaksanu keskittyä tohon työntekoon! Ens kerralla sitten toivottasati paremmin! :)



   Tänään sitten menin Taavilla ja eikä sekään menny ainakaan niin hyvin kun on alkuviikosta meni. Eilen oli siis se hieronta ja Taavi menikin sillo aina kun se rentoutu niin tosi kivasti. mutta ongelma oli se että kyttäs toista pitkää sivua ja koko tunti menikin siinä ette sain Taavin keskittymään siihen työntekoon! No loppua kohden meni pikkasen paremmin ja sitten kun Taavi meni nätisti nii lopetin :) Mutta Taavin tän päivänen käytös ei muutenkaan ollu kauheen hyvää oli vissii vähän riiviö tuulella!! Esim. työns jalkansa vesiämpäriin ja kaato sen ämpärin käytävälle joka oli juuri saatu kuivaks kun yks yö Taavin hana oli jääny auki ja lorottanu vähän vettä lattialle... mut ämpäri säily ehjänä, sai vaan pikkasen uutta muotoa ja pari hokin painaumaa :D

    
  Huomenna onkin täksvärkki päivä joten oon kotona ja oiskin tarkoitus Jennin kanssa liikuttaa kaikki hepat! :) Siitä sitten varmaan viikonloppuna postaus (=

tiistai 4. joulukuuta 2012

yli viikon kuulumiset

Viime viikon alussa oli ihan normaalia liikutusta ja kokeilin maanantaina mennä niillä pelhameilla ja Taavi toimi ihan kivasti. Keskiviikkona ja perjantaina oli vapaa päivät , perjantaina ooikeestaan siksi koska oli niin hirvee tuuli.

    Viikonloppu meni sitten taas ihan normaalissa liikutuksessa. Lauantaina menin taas pelhameilla ja Taavi meni nätisti ja laukatkin meni hyvin ilman mitään sähläilyjä :) Lauantai-iltana oli meijän ratsastusseuran eli MRA:n pikkujoult ja sain kaksi palkintoa , olin esterankingissa kolmas sekä yhteisrankingissa toinen(:
Voin olla ylpeä meijän suorituksiin tältä vuodelta! :) Sain pokaalit ja kahen ja kolmen kympin lahjakortit s-ryhmään eli käytän ne varmaan agrissa.


   Sunnuntaina sitten menin kentällä pääty-ympytällä ja välillä pienensin ympyrää. Lopuks sitten juoksutin vähän aikaa Taavia liinassa ja sai siinä laukata kun en laukannu ku olin selässä. Taavi meni ihan tavallisesti(:
Eveä juoksutettiin hetki kentällä kun oli pikkasen keränny virtaa kun ei meinannu malttaa lauantaina kengityksessä seistä paikallaan ja tykkäskin juosta hetken, mutta väsykin aika nopeasti.




 
   Eilen menin aika illalla niin että Taavi pysty jäämään sisälle sitten suoraan. Illalla oli jo yli 20 astetta pakkasta joten menin vaan ravia ja tein pohkeenväistöä ja taivuttelin vähän. Alussa Taavi oli ravissa tosi reipas ja annoin sen sitten ravata ihan vapaasti eteenpäin ja Taavi olikin ratsastuksen jälkeen tyytyväisen näköinen  :)

   Tänään käytiin maastossa Lotan ja Wallen kanssa. Käveltiin alkuun pitkään ja sitten otettiin pitkä pätkä ravia ja pieni pätkä laukkaa ja sitten taas ravia ja käveltiin pitkä pätkä. Eli tommonen aikas rauhallinen maasto mutta liikuntaa silti :)

parempi kuva uudesta loimesta




  Huomenna sitten T:llä on hieronta ja mun ois tarkoitus mennä Evellä pikkasen tossa kentällä :) Ja sittenkun ehin nii teen ton erikois postauksen, mut mietin vielä että teenkö videon vai kuvilla!? Miten haluutte ??

yksi kesäinen kuva(:

  

maanantai 26. marraskuuta 2012

Klippaus

Tänään Taavi siis klipattiin! Päätin et pieni raita riittää kun ei se hirveesti hikoa niin nyt se raitapoika! :) En ollu ite paikalla kun klipattiin mutta Taavi oli ollu ihan nätisti ja hieno tuli :)


Ratsastus meni tänään ihan normisti ja Taavi oli aikalailla rento! Menin ravit ja laukat läpi ja pikkasen taivuttelin sekä sisään että ulos päin  :) Jenni oli mun kanssa tallilla ja meni Evellä. (:

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kisat

Tänään oltiin Lappeenrannassa kisoissa ja ekassa luokassa eli 70cm tuli ekassa vaiheessa yks pudotus ja sitten 80cm meijät hylättiin. Unohdin melkein yhden esteen ja sitte käänsin Taavin sille esteelle nii se este tuli nii nopeesti että kiels ja mä tipahdin selästä (: Ja muutenkin radoissa oli monta tiukkaa mutkaa joista jotenkin selvittii, mutta teki tiukkaa :)

    70cm rata oli taas kauheeta kaahotusta ja varmaan näyttikin tosi ihanalta se meijän meno! :D Ekassa verkassa en päässy hirveesti hyppäämään ku ne muut vaan veti siellä laukkaa ympäriinsä ja Taavin kanssa en voi mennä sinne sekaan ku sitte se innostuu ja kellään ei oo turvallista sen jälkeen! Sain kuitenkin pari semmosta kaahotus hyppyä otettuun ja sillä lähettiin radalle. Pudotus tuli kun pitkällä sivulla oli yksi este ja siihen oli pitkä lähestyminen nii Taavi ei oikein keskittyny siihen esteeseen vaan et pitää päästä mahdollisimman kovaa sen yli joka sitten kostautui. Ennen estettä Taavi ei kuunnellut yhtään mun apuja, vaikka olikin bautserit eikä normit kolmipalat, mutta kyllä tän kokemuksen jälkeen rupeen menemään semmosella kuolaimella johon Taavi reagoi edes jotenkin ja sitten muutenkin harjottelen sitä et se tulee esteen jälkeen nopeesti takaisin!!



   80cm verkka oli jo parempi vaikka en siinäkään päässy hirveesti hyppäämään ku kaikki hyppäs vaan koko ajan nii en viittiny väliin tunkee. Mutta kun viimein päästiin hyppäämään niin Taavi oli jo huomattavasti rauhallisempi niin kuin aina toisessa radassa. Radalle lähdin hyvällä ja varmalla mielellä, mutta ekan esteen jälkeen ei ollu enään nii varma olo :) Rata oli sama kun ekassa ja vauhtia oli ihan yhtä paljon, mutta sitten se yksi käännäs joka oli jo ekassa radassa tiukka niin oli tässä sitten ``kohtalokas`` kun unohdin sen tyystin ja sitten vaan huomasin että se onkin jo tossa ja käänsin nii sitten tuli aivan liian yllättäen Taaville niin sitten se fiksuna kiels ja mä tulin alas. Mutta en syytä yhtään Taavia siitä vaan ihan oma moka oli, ois vaan pitäny ottaa neljä virhepistettä ja kiertää voltin kautta sille esteelle uudestaa mut ei sille enään mitään voi! :(

  Tippumisen jälkeen menin tietenkin vielä selkään ja otin ulkokentällä vielä ravit ja laukat molempiin suuntiin ja Taavi tuntu tosi kivalta ja oisin voinu mennä sillä vielä vaikka yhden radan :) Muuten kisapäivä oli onnistunu Taavin alkusekoamisia ja minun mokailua lukuunottamatta. Ehkä sitten toisella kerralla vähän paremmin menee:) Mutta just näissä kisoissa ois voinu just pikkasen edustaa ku oli tuttuja kattomassa ja sitten Taavin vanha omistaja, mutta ei voi mitään! Lisää treeniä!! :) Kisoista otetut kuvat on aika huonoja mut 80 radasta on video niin näätte mun tyylikkään tippumisen (: Videolla se vauhti ei näytä niin kovalta kun katsomossa tai sitten kun ootte tuolla selässä :)

Video:  http://www.youtube.com/watch?v=cOgYYeK93W0&feature=youtu.be

                                                                                                                                                                                                                     

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kaikenlaista puuhailua

Tällä viikolla oon menny Taavin kanssa pääosin koulua ja on menny ihan kivasti:)

Viime talvena! :)


Maanantaina menin kevyesti koula ja tein samaa kun tunnilla tehtiin eli ravissa pitkillä sivuilla asetus ja sitten keskelle voltti. Taavi oli rento ja ei hölmöillyt mitään!

Tiistaina Taavilla oli vapaa päivä. :)

Keskiviikkona menin taas koulua ja ei menny ihan putkeen kun T oli näkevinään kentän toisella laidalla hattivatteja ja pelkäs niitä ja ei keskittyny vaikka yritin saada sen työskentelemään! Laukat kuitenkin sain otettuun menin keski ympyrällä ja tein samaa kun tunnilla että nostin käynnistä laukan ja sitten suoraan käyntiin laukasta. Meni ehkä pikkasen paremmin kun tunnilla :) Loppuravit menin kevyesti pidemmällä ohjalla!

Torstaina päätin mennä esteiden sijasta puomeja ja laitoin kentälle vähän radan tapaisesti ne puomit ja yhden ristikon, että tulis muutenkin ihan teiden harjoittelua. Laitan kuvan alemmas(:  Taavi oli edellistä päivää huomattavasti parempi ja sain sen keskittymään paremmin työskentelyyn. Menin eka kaikkea ravissa ja sitten laukassa! Sain hyvin pidennettyä laukkaa ja sitten taas lyhennettyä ja Taavi toimi kuin unelma. Lopuks ravasin kevyesti pitkällä ohjalla ja Taaville tuli jopa vähän hiki :)



Tänään  kouluilin ja taavi oli pikkasen jännittynyt mutta loppuun kohden meni paremmin. Ravissa menin vaan pitkää ravia jotta saisin T rennoksi ja vähän voltteja. Sitten tein niin että laukkasin aina lävistäjät sitten menin ravia niin että taavi olis rento ja nostin taas lävistäjällä laukan eli vaihtelin aina suuntaa.

Huomenna ois tarkotus mennä heti aamusta maastoon ja sitten illalla vähän kattoo mitä otan mukaan sunnuntain kisoihin :) Vaihdoin muuten kuolaimet bautsereihin kun Jaana sillo viime sunnuntain tunnilla sano että hypätessä pitäis olla pikkasen vahvemmat kuolaimet kun ottaa niitä lähtöjä nii ei riitä normaalit kolmipalat ja ostettiin semmonen suora kumi-pelham kuolain että sitten sillä opettelen menemään talven ajan tosin en meinaa mennä ainakaan aluks vipuvarrella vaan ihan yhdellä ohjalla ja tohon normaaliin kuolainrenkaaseen laitan ohjan :)

 Pitäkää peukkuja sunnuntaisiin kisoihin!! :D

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Koulutunti

Kerron teille nyt pikkasen siitä koulutunnista joka oli täänä! Saatiin kuvia nii niitä sitten laittelen tänne :)

Aluks tehtiin pitkillä sivuilla aina eka asetus ulos ja sitten vaihettiin keskellä sisäänpäin. Taavi rentoutu jo tässä tehtävässä tosi kivasti,  vasempaan kierrokseen meinas olla vähän nihkee sisäänpäin asetus ja koko tunnnin tuntu että sisäpohje ei menny hirmu hyvin läpi!
   Sitten ruvettiin tekemään samaa kun viime tunnilla. Mentiin siis pääty-ympyrällä ja asetuksia sekä sisään että ulospäin ja välillä pienennettiin ympyrää! Meni iha  kivasti ja sitten Lotta lähti Wallen kaa pois siitä ympyrältä ku se otti tunnin vähän kevyemmin, nii sitten mä rupesin laukassa tekemään samaa kun ravissa. Se meni hyvin lukuunottamatta sitä että satulavyö ei ollu vielä tarpeeks tiukalla nii se vähän keikku, mut Taavi meni silti hyvin.
 
 Sitten Lotta tuli siihen kans ja ruvettiin tekemään käynnistä laukannosto ja sitten suoraan laukasta käyntiin. Alussa Taavi meni ravin kautta käyntiin mut lopussa sitten meni hyvin ja saatiin suoraan laukasta pysähdys tehtyä lopuks.
     Ravattiin välilä ja tehtiin pitkät sivut asetettuna sisäänpäin ja sitten siihen pieni voltti keskelle. Meni tosi kivasti ja sain tehtyä hyvät voltit Taavin kanssa ja muutenkin Taavi oli tosi rento ja kiva ratsastaa(:
     Tehtiin niin paljon juttuja tällä tunnilla et en enään muista mitä kaikkee tehtiin, mutta ainakin laukassa tehtiin samaa ku mä tein alussa yksin ja sitten semmosta että pitkillä sivuilla tultiin uralta pois pari metrii ja sitten takasin uralle. Se oli tosi kiva tehtävä ja oon yllättyny että Taavi ei vaihtanut laukkaa välissä ja meni muutenkin tosi nätisti koko tunnin jos yksiä laukka pukkeja ei lasketa :)






    Lopussa tehtiin samaa kun alussa pääty-ympyrällä ja annettiin hevosten mennä pidemmässä muodossa :) Viime tunti meni ehkä pikkasen paremmin, mutta meni tääkin tosi kivasti. Kaikki asiat oli helppoja mutta oli hyvä että niitä käydään aina vlillä läpi (:

Ens viikko menee sitten ihan normi liikutuksessa ja ois tarkoitus hypätä yhen kerran kun sitten ens viikonloppuna on ne Lappeenrannan kisat! :)